Pieniä tosiasioita

Ilpo Jauhiaisen PIENIÄ TOSIASIOITA -teoksessa yhdeksän jyväskyläläisen runoilijan tekstit risteytyvät, törmäytyvät, pölyttäytyvät, kerrostuvat ja hajoavat – ja muodostavat uusia, tahattomia, hetkellisiä sommitelmia. Tätä säestää hillitty paikkasidonnainen musiikki, joka on luotu Seminaarinmäen ympäristössä äänitetyistä äänistä. Runoilijoiden tekstisirut ja äänet samoin kuin musiikilliset aihiot elävät jatkuvan muutoksen tilassa, hiljaa itsekseen järjestäytyen ja muuttuen – kuin virtaava joki, elävä kaupunkitila tai vuodenaikoja seuraava metsä.
Pienet tosiasiat taipuvat tanssiksi, kun Saga Elgland tulkkaa ääniteoksen liikekieleksi. Tanssi syntyy reaktiona kuultuun ja koettuun ääniteokseen luoden yhä uusia kerroksia ja kierroksia alati muuntautuviin teksteihin. Tanssin ja ääniteoksen vuoropuhelu noudattaa omalakista järjestystään ja nivoutuu yllätykselliseksi, mutta hämmentävän saumattomaksi kokonaisuudeksi.
Astu sisään, istu alas, pönötä tai liiku vapaasti tilassa – näyttämön ja katsomon raja on häivytetty ja yleisö saa seurata teosta vaikkapa lattiatyynyillä makoillen tai paikkaa vaihdellen. Lämpimästi tervetuloa Pienien tosiasioiden äärelle!

Tekijät:
Tanssi, koreografia: Saga Elgland
Äänisuunnittelu: Ilpo Jauhiainen
Valosuunnittelu, lavastus, tekniikka ja tekniikan ajo: Lasse Saari
Tuotanto: Keski-Suomen Tanssin Keskus yhteistyössä Keski-Suomen Kirjailijoiden ja Kulttuuritalo Villa Ranan kanssa

Esitykset klo 18 ja klo 20
Kesto: 60 min