Loiskis esittää Syyskonsertissaan Kunnaksen ja Lydeckenin lauluja sekä Wendelinin kuvitusta sunnuntaina 6.10. Kulttuuritalo Villa Ranassa Jyväskylässä

26.9.2024

Suomalaista lastenrunoutta merkittävästi uudistaneet suurmestarit Kirsi Kunnas sekä Arvid Lydecken ovat jo siirtyneet Tähtien tarhoihin, mutta heidän unohtumaton lyriikka jatkaa eloaan perinteisissä lauluissa ja loruissa, joita kuullaan Lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen esittämänä kauniissa Syyskonsertissa.

Kosmisiakin mittakaavoja saava luonnonsymboliikka, sekä niin lapsia kuin aikuisiakin puhutteleva huumori pitävät huolen siitä, ettei fantastista hämmästystä kuin hulvatonta hauskuutustakaan jää konsertista uupumaan.

Runosadut polveilevat ja suloiset säkeet soivat syksyn väreissä, juhlistaessa yhdessä leikkien ja laulaen 100-vuotiasta Kirsi Kunnasta sekä 140-vuotiasta Arvid ”Arvily” Lydeckeniä. Näin kuplivaa kulttuuriperinnekylpyä on harvoin tarjolla, joten mukaan kannattaa ottaa niin nuoremmat kuin vanhemmatkin kielemme arvostajat ja siitä kiinnostuneet!

Konsertissa nähdään myös oikeudenomistajan luvalla Suomen erään tunnetuimman kuvittajan Martta Wendelinin taianomaista kuvitusta Arvilyn kirjoista Satumetsässä (1933) sekä Kultaisilta päiviltä (1921).

Kaiken ikäiset ovat tervetulleita noin tunnin mittaiseen Syyskonserttiin!

Tapahtuman tiedot:

Nimi: Loiskiksen Syyskonsertti: Lauluja Kunnakselta 100v ja Lydeckeniltä 140v
Päivämäärä: 6.10.2024 Sunnuntai
Aika: 15:00
Paikka: Blomstedtin sali, Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13, Jyväskylä

Liput:

Liput konserttiin ovat myynnissä ovelta puoli tuntia ennen konsertin alkua ja verkossa osoitteessa loiskis.fi. Varhainen lipunosto kannattaa, sillä paikkoja on rajoitetusti!

Tietoa esiintyjästä:

Konsertin esiintyjänä toimii suosittu jyväskyläläinen Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis, joka on tunnettu lastenmusiikin ammattilainen, ja viihdyttänyt ympäri maata jo neljännesvuosisadan ajan.