Ohjaaja Selma Vilhunen ja sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen tekijävieraina Kino Aurorassa 16.4.

26.3.2024

Kino Aurorassa nähdään 16.4. tekijävieraina kaksi ansioitunutta ja pitkän uran tehnyttä taiteentekijää, mm. sarjakuvataiteen valtionpalkinnolla ja Puupäähatulla palkittu kaksinkertainen Sarjakuva-Finlandian ehdokas Hanneriina Moisseinen ja mm. Oscar-ehdokkuuden (Pitääkö mun kaikki hoitaa?), Berliinin Kristallikarhun (Hölmö nuori sydän), parhaan dokumentin Jussin (Hobby Horse Revolution) sekä Pohjoismaisen neuvoston elokuvapalkinnon (Tyttö nimeltä Varpu) urallaan ansainnut elokuvaohjaaja Selma Vilhunen.

Vierailun yhteydessä esitetään kummankin taitelijan teoksia & yksi yhteinen elokuvatyö, joista kaikki voidaan pitää valkokangasharvinaisuuksina.

Klo 17:00 alkaen esitetään Selma Vilhusen dokumenttielokuvaohjauksen debyytti Laulu vuodelta 2014, jonka pääosassa nähdään Hanneriina Moisseinen.

Laulu on kertomus Suomen viimeisestä runolaulajasta ja hänen oppilaastaan. 89-vuotias Jussi Huovinen on kotikylänsä Hietajärven ainoa asukas. Hän on viimeinen elossa oleva suomalainen, joka on oppinut vuosituhansia vanhoja runolauluja suullista tietä, omalta äidiltään ja isältään. Hanneriina Moisseinen on kuvataiteilija ja sarjakuvataiteilija, joka haluaa oppia Jussilta, ei vain lauluja vaan kaikkea sitä viisautta, joka niihin kätkeytyy. Elokuva seuraa Hanneriinaa ja Jussia kolmen vuoden ajan, aikana jolloin kumpikin heistä kohtaa elämänsä kenties suurimman surun.

Alkukuvina Laulu-elokuvalle nähdään kaksi Moisseisen lyhytanimaatiota (Syntymäpäivä 2014, 3min & Kulkuri joka rakasti kirjoja 2017, 4min). Elokuvien jälkeen Laulun ohjaaja Selma Vilhunen sekä Hanneriina Moisseinen ovat Suomen käsityömuseon museolehtori Margarita Rosselló Ramónin haastattelussa.

Näytös alustaa 20.4. Suomen käsityön museolla käynnistyvää Ommeltuja sarjakuvia – Hanneriina Moisseinen 20.4.–2.6.2024 -näyttelyä. Näytös toteutetaan yhteistyössä Käsityömuseon kanssa.

Klo 20:00 alkaen nähdään Selma Vilhusen ensimmäinen pitkä fiktioelokuva Pietà vuodelta 2007.

Pietà on kitkerän huumorin ja kesäisen Helsingin yön sävyttämä rakkauselokuva ja tragedia ihmiseksi kasvamisesta, jossa ylihuolehtivaiseen rooliin ajetun Marian entinen poikaystävä, koditon Kristian muuttaa tämän luokse asumaan, Marian toimiessa myös kotihoitajana Eevalle, halvaantuneelle kirjailijalle.

Ohjaaja Selma Vilhunen nähdään elokuvan jälkeen haastattelussa.

 

Tiistaina 16.4. Kino Aurorassa:

klo 17:00 – Laulu (& lyhytelokuvat Syntymäpäivä ja Kulkuri joka rakasti kirjoja) sekä haastattelussa Selma Vilhunen ja Hanneriina Moisseinen

klo 20:00 – Pietà sekä haastattelussa Selma Vilhunen